sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

jösses huomenna on 413



HA! onnistuinpas olemaan pitämättä kuukauden taukoa!


Alkuun törkeää mainostusta: jos et vielä seuraa minua instagramissa, niin tässä olisi sopiva tilaisuus! Minut löytää nimellä @tilkkutaekki ja siellä näkee sitten muuallajulkaisematonta kuvasatoa nukeistani. Ja vähän aktivisemmin saisitte kuulla nukkejeni kuulumisia siellä, kun täällä.


Seuraava asiani koskee seuraavaa nukkehankintaani. Kohta puoliin pitäisi lapsi tilata, mutta euron kurssi on kuitenkin tuskaisen alhaalla, joten nukke tulee huomattavasti kalliimmaksi, kun olin sen olettanut tulevan. Tästä syystä avaan piakkoin blogikaupan. Jos hyvin käy ehkä jo ensi viikolla (minun aika-arviot tiedetään joten en voi kuitenkaan luvata)! Joten jos haluatte tukea köyhää opiskelijaa jatkamaan rakasta harrastustaan täysillä pitäkää silmät tarkkana!  En välttämättä ehdi kuvata postausta jonka julkaisemisen kanssa yhtä aikaa avaisin kaupan.


Tänään on taas luvassa kuvatarinaa koettakaa kestää. Kuvatessa sattui pienimuotoinen valo-olosuhteiden muuttuminen enkä kameran näytön himmeyden takia huomannut osan kuvista puhkikuluneisuutta kun vasta kotona, joten pahoitten tätä. 


*******

 Picfic: memories
part 7

It's not going to hurt... I hope

******** 



1


Pai: "Kiara? Miksi pysähdyit? Me olemme kohta perillä!"



2


Kiara: "Pai, minä en pidä tästä ideasta yhtään. Tietysti haluat varmuuden, mutta näin?"



3


Pai: "Huolehdit turhia höpö~ Ei minulle mitään käy. Näithän sen itsekin!"


4

Kiara: "Niin näin! Ei se tarkota että sitä olisi pakko testata... Sitä paitsi, mistä sitä tietää, vaikka se olisi täysin riippuvainen paikasta...."



5


Pai: *huokaisee* "Tule nyt vaan Kiara. Tunsin voiman sisälläni juuri ennen maahan koskemista. Ei se varmastikaan johtunut ulkopuolisista tekijöistä"



6


Pai: "Oih! Olemme perillä! Nyt vain etsitään hyvä paikka kiipeämiselle~"



7


Pai: "Tämän parempaa paikkaa en löydä. Kiara, odota sinä alhaalla."



8


Kiara: "Ole sitten varovainen, en ole taitava ensiavussa"



9


Pai: "Tietysti olen"



10

...


11


Pai: "Olikohan tämä kieleke ehkä hiukan liian korkealla..."



12


Pai:"Menkööt."


13


Kiara: "... Pailla kestää"



14


Kiara: "Jäi varmaan leikkimään."


15

Kiara: "En ihmettelisi. Meidän piti selvittää menneisyyttä, mutta mitä hyötyä tästä on?  Seuraavaksi paljastuu, että Pai on keiju tai noita tai manaaja tai menninkäinen tai joku muu ja meidän menneisyytemme kasvavat vain kaukaisemmiksi toisistaan..."



16

Pai: "Kiara, niin ei tule käymään. Autan sinua kyllä. Sitä paitsi keiju tai manaaja? Absurdia. Ei minulla ole siipiä höhlä~ Enkä kyllä ole yhteyksissä kuolleisiinkaan, ainakaan tietääkseni!"

Kiara: "Oh! Tulit takaisin. Saithan hypittyä tarpeeksi, ettet halua huomenna taas tänne"


17

Pai: "Alas kiipeäminen on yllättävän hidasta. Mutta oikeasti, tämä on tällä hetkellä ainoa asia, joka yhdistää meidät menneisyyteen, eikö ole vain järkevää yrittää löytää mistä se voima kumpuaa? Ja hei! Kenties sinullakin on joku mystikäs voima~"


18


Kiara: "Haha totta. Ehkä osaan salaisesti saada kaikki tavarat katoamaan juuri, kun tarvitsisin niitä!"



19


Pai: *hypähtää alas tukilta* "Hihih eiköhän se taito löydy kaikilta~ Mutta lähdetään nyt takaisin jooko?"


20


Pai: "Tule jo hidastelija~ hihi"

Kiara: tuo tatuointi..... ja..... ei kahleita?



*******